Syksyllä uutisoitiin synnytysten keskittämiseen suurempiin yksiköihin, yliopistollisiin sairaaloihin. Jo tällä hetkellä osa sairaaloista on suuren kuormituksen alla, eikä aina pysty vastaamaan synnyttäjien määrään tai heidän tarpeisiinsa.
Synnyttäjän toiveet jäävät usein vähätellen sivuun keskustelun keskittyessä turvallisuuteen, lapseen ja lääkäreihin. Nainen, synnyttävä äiti tuntuu jääneen sivuun puhuttaessa hänen yhdestä tärkeimmästä kokemuksestaan. Nainen ei ole enää synnytyksen keskiössä, kun kiireen ja tuen puutteen vuoksi hän yhä useammin makoilee sairaalasängyssä joko koneen vartioimana tai puudutettuna korvanlehtiä myöten.
Sanotaan, että suurin osa naisista haluaa puudutteen synnytyksen aikana. Nykyäidit kuulevat synnytysjuttuja kiireen keskellä synnyttäneiltä ystäviltään, jotka eivät myöskään välttämättä ole saaneet tarvitsemaansa tukea synnytystä hoitavalta ammattilaiselta, vaan nimenomaan puudutteen tai koneen vartioimaan hänen kykyään synnyttää.
Tuen puute ei millään muotoa ole äitien kanssa työtä tekevien ammattilaisten vika. Se on seurausta synnytyskulttuurin muutoksesta, joka tuntuu olevan maailmanlaajuinen, useamman vuosikymmenen ajalla tapahtunut, edelleen jatkuva muutos. Tuon muutoksen seurauksena yhdistyksemme on aikoinaan perustettu. Perustaneeseen äitien joukkoon on liittynyt lisää äitejä ja ammattilaisiakin.
Kansainvälisesti pienet, kätilöjohtoiset yksiköt ovat osoittautuneet turvallisiksi ja suosituiksi synnytyspaikoiksi. Niissä työskentelee ammattitaitoisia kätilöitä, jotka tarvittaessa siirtävät äidin hoitoon lääkärille. Nämä yksiköt ovat myös hyvin kustannustehokkaita, vähäisine interventioineen ja materiaalikustannuksineen. Näytämme Suomessa kulkevan omaa polkuamme, koska todellisia kätilöyksiköitä meillä ei vielä ole. Me Aktiivinen synnytys ry:ssä toivomme, että Suomessakin hyväksyttäisiin tällainen mahdollisuus synnyttävien äitien hoidossa.
Minna Haataja, Aktiivinen Synnytys ry:n puheenjohtaja, kätilö
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hienoa, kun on saatu oma blogi Aksylle! Odotan mielenkiinnolla uusia tekstejä ja niistä nousevia keskusteluja! :)
VastaaPoistaNyt jos koska olisi aika kaikkien (niin odottavien ja synnyttävien äitien kuin miesten ja tulevia sukupolvia & lastenlapsiaan ajattelevien vanhempien) nostaa kissat pöydälle ja alkaa muuttaa synnytyskulttuuria perhelähtöisempään ja luonnonmukaisempaan suuntaan!!
Mahtavaa :)
VastaaPoistaMinä toivoisin, että täältä jatkossa saisi lukea erilaisia tarinoita ja tunnelmia, tietoa ja näkökantoja.
Muutosta tässä kaivataan!
Raskaus ei ole sairaus, josta ihminen pitää hoitaa mahdollisimman tehokkaasti lääkeieteellisellä toimenpiteellä nimeltä synnytys.
Synnytys, elämän alku, on yksi luonnollisimmista tapahtumista mitä on.
Puolustetaan omaa ja muiden oikeutta siihen.